Puoltoista vuotta intin jälkeen

Nyt vihdoin sain aikaseks kirjottaa. Monta kertaa on ollu tarkotus, mutta elämä on kauheen kiireistä ja välillä oon vaan unohtanukki. Tänään vaan tää vanha blogi nousi mieleen koko päivän ja päätin, että nyt on aika kirjottaa pitkästä aikaa. (Myöski ehkä siks oli aika kirjottaa, että Rakkaan pari vuotta nuorempi pikkuveli on ollu intissä jo puol vuotta.. Hups...)

Elikkä kyllä, luitte oikein, rakas on yhä sama rakas ku mikä pari vuottaki sitte. Ollaan siis pysytty yhessä ja asutaan yhä samassa kämpässä, mikä hommattiin intin loppu puolella. Tää saattaa kuulostaa tosi upeelta ja hienolta, mutta aina se ei sitä oo ollu.

Kun intti loppu niin elokuussa sitte muutettiin yhteen n. 400 km päähän meijän kotikaupungista. Se oli ehkä yks elämäni jännimmistä päivistä. Täysin uus elämä aivan täysin uudessa ympäristössä. No en sitte kauaa kerinny kaupunkiin tutustua ku mulla jo alkoki koulu. Tapasin sielä yhen aivan mahtavan ihmisen, josta sitte onki tullu mun sydänystävä ja jonka kanssa nähään tosi paljo.

Pari viikkoo mun koulun alkamisesta alkoki sitte rakkaalla yliopisto. Hmm, mitähän siitä oikeen kertois. Alotetaan vaikka siitä, että siitä eteen päin kaikki lähti jyrkkään alamäkeen. Rakas oli ollu hukassa vähä koko kesän, mutta silti oltiin tiiviisti yhessä ja tehtiin ihana Tukholman matkaki. Kaikki muuttu ku se meni yliopistoon. En ollukaan enää ykkönen, enkä enää edes ehkä kakkonen.. Tuli kaikki korkeakoulubileet kuvioihin, uusia ystäviä ja paljo opiskelua.

Rakkaalle tuli myös sellanen huono tapa, että aina ku se oli ryyppääs, niin se valehteli jostain ja tästä otettiin aika monestiki yhteen ja aina lopulta jompikumpi joutu sohvalle. Myöski ystävien seura rupes kiinnostaan enemmän ku oma tyttöystävä ja tää tuntu pahalta siitä syystä, että itelläni ei ollu täälä vielä puoltoista vuotta sitte paljo ketään tai mitään. Eli istuin kotona kutomassa. Ja tiiän, että kuulostan aika tyrannilta ja tiedän että oon ripustautuja, mutta joka viikkoset bileet ja krapulat rupes todellaki tuleen korvista!

Eli viime vuonna tuli otettua aika paljo yhteen. Jotta viime vuodesta saatais vielä vähä kehnompi, niin se mun rintapatti tutkittiin uudestaan täälä, ja huomattiin, että se on harvinainen kasvain, joka vaati leikkauksen. Kävin siis läpi päiväkirurgisella elämäni ensimmäisen leikkauksen ja siitä seuras nyt sitte joka vuotiset kontrollikäynnit. Toivottavasti se ei uusis, koska nyt jo rinnasta jouduttiin ottaan jonku verran tervettäki kudosta ja jos se uusii usein, niin joudutaan ehkä lopulta poistamaan koko rinta. Eli nyt vaan sormet ristissä.

Onneks sitte taas kevään tultua asiat rupes meneen paremmin meijänki kohdalla ja riidat (ja bileet ja valehtelu) väheni. Kesä oltiin meijän kotikaupungissa samassa kesätyöpaikassa. Ja kesään ei oikeestaan kuulunu mitään sen kummempaa muuta ku sukulaisten koko aikanen vihjailu kihlautumisesta ja paluu inttiin Rakkaan pikkuveljen muodossa. Meki päästiin käymään sielä, mikä tuntu vuoden jälkeen tosi oudolta, ja ah, kuinka ihanaa oli ku ei tarvinnukaan jättää sitä rakasta sinne vaan sen sai ottaa muukaan.

Kun syksy taas tuli niin palattiin takas meijän omaan kotiin. Kesän aikana sitä oli taas unohtanu miten ihanaa se oma koti onki vaikka paljo puuhaahan siihenki kuuluu. Myös ollaan kummatki yritetty nyt vähä tsempata meijän suhteen eteen. Niin että mä en raivois niin helposti ja että rakas ei valehtelis ja välillä ajattelis myös muaki.

No alku syksy meni hyvin, mutta sitte ku pimeys alko niin todettiin rakkaalla aika voimakas kaamosmasennus, mikä sillä oli alkanu jo intistä. Se aiheutti rakkaassa aikamoista alakuloa ja haluttomuutta melkeen kaikkeen paitsi pelaamiseen. Rakas sai onneks lääkityksen ja nyt menee taas jo vähän paremmin, vaikkaki pelaaminen on vieläki vähä ongelmallista ku sitä saattaa tapahtua monta tuntia päivässä.

Tehtiin myös uuden vuoden lupauksia, että tänä vuonna saadaan suhde kuntoon. Sovittiin, että pidetään kerran kuussa treffi-ilta ulkona ja kerran kuussa täälä kotona, ilman puhelimia, pädejä ja tietokoneita, että keskityttäis vaan meihin. Sovittiin myös, että rakas hakis apua sen pahaan sitoutumiskammoon, mikä vaan melkeenpä paheni intin jälkeen. Ollaan kyllä puhuttu naimisiin menosta ja perheestä, mutta siltikään se rakas ei oo mua valmis kihlaamaan. Voitte kuvitella kuinka kovasti sitä jo tahtoisin, ku oon haaveillu siitä jo koko rakkaan intti ajan. Rakas ei pysty edes puhumaan tästä sen kammosta kenenkään kaverin kanssa, niin pitää toivoo että jostain sitä apua sille saatais, että saatais meijänki suhdetta etenemään. Ollaan kuitenki nyt oltu yli viis vuotta yhessä.

Ja te keillä on nyt rakkaat intissä, niin muistakaa nauttia siitäki ajasta minkä saatte olla erillään ikävöiden sitä toista, nimittäin sitä ikävöimistä ku ei kauheesti tapahdu saman katon alla. Siinä on myös aikaa itsenäistyä ja tehä omia juttuja. Ja nyt ku jälkeen päin ajattelee, niin intti onki ollu lopulta yks parhaista vuosista, ja onhan seki kyllä totta, että aika kultaa muistot.

Meijän suhde toimi silloin intti aikana ainaki tosi hyvin, oli paljo yhteisiä haaveita ja kaikki vielä edessä päin. Kerkesin myös harrastaa paljo ja käydä töissä, mistä johtuki että käytiin ulkona syömässä lähes tulkoon joka viikonloppu. Opiskelija budjetillapa ei oo enää tollaseen paljoo varaa. Ja muistakaa, että se vuosi on myös aika ainutlaatunen, tollasta aikaa ei enää ehkä tuu uudestaan, mikä on toisaalta sitte taas ihan kivaaki.

Ja vaikka nyt on ollu aika vaikeeta tässä suhteessa, niin uskon, että tästä noustaan vielä, ja että on kiva vuosi edessä. Mulla mm. koulu loppuu ja pitäis löytää töitä (jäiks!) ja toivon mukaan kihlaudutaan, ainaki kummallaki pitäis nyt olla yritystä sen eteen. Kesän lopulla on myös tän mun sydänystävän häät, missä toimin kaasona, niin koko kesä taitaaki aika lailla mennä sellasessa häähumussa -  haaveillen takaraivossa omistaki häistä. Ehkä vielä jonain päivänä!

Toivottavasti saitte tästä mun ajatusoksennuksesta edes nyt jotain selvää ja tsemppiä kaikille uusille inttileskille. Nopeesti se puolvuotta/yheksän kuukautta/vuosi menee.

Ja tietenkään en voi lopettaa vanhaa perinnettä niin pitäähän sitä vielä biisiki liittää loppuun: Celine Dion- The Power of Love

Tää biisi siks, että se rakkaus ja tahto kyllä voittaa kaikki esteet jos vaan niin haluaa ja tahtoo. Vaikka välillä ois valmis heittämään toisen pihalle, niin silti jos on yhteenkuuluvuutta ja yhteistä halua niin asiat saa kyllä yleensä järjestymään.

Monta päivää Tj 0 jälkeen (tässä myös päivä Tj 0)

Onpa hassua lukee tätä blogia nyt. Tuntuu, että tosta ajasta on ikuisuus, ja tän lukeminen melkeen ahdistaa ja samalla myös liikuttaa. Se todellakin on nyt ohi. Ja tervetuloa taas kaikille uusilleki inttileskille. Se elämä tosiaanki jatkuu intin jälkeen, vaikka sitä ei ois ikinä uskonu.

Mutta mennänpä hetkeks Tj 0 tunnelmiin.

Aamu alko Tj 0 kakun leipomisella loppuun ja ittensä laittamisella. Pääsin jossain kohtaa sitte kaupunkiin tän inttileski ystäväiseni kanssa. Kaupungissa shoppailtiin ja käytiin syömässä. Meillä on jo muodostunu ihan perinteeks, että käydään ton ystäväiseni kanssa aina yhessä syömässä, eli treffeillä, koska meijän rakkaat sen niin harvoin tekee.

Vitsi ku rupes jossain kohtaa sitte jännittään tosi tosi paljo, ja ruokakaan ei meinannu mennä alas, mutta olihan se ihan odotettavissa. Rakas palas kuitenki kotiin yli vuoden jälkeen, ja elämä oli muuttumassa ihan täysin. Sitte ruvettiin säätään siitä, että missä nähään. Ajateltiin nähä porukalla ja ehkä tehä jotain,  mutta asiathan ei mee koskaan niin ku ajattelee. Mentiin sitte meijän rakkaita vastaan yhen paikan edustalle. Sielä ne seiso, vihdoin siviilit päällä.

Mutta silti tunnereaktio jäi tosi pieneks. Enemmänki vaan vitutti. Jätkät oli vähä kännissä ja rakaski anto pusun vasta pitkän ajan jälkeen. Myöskään meitä ei ollu muistettu mitenkään. Vaikka olihan se niitten päivä, mutta oltiinhan kuitenki odotettu niitä uskollisesti. Olin ite ostanu rakkaalle hieronnan ja monopolyn, tehny kortin ja leiponu kakun. No, kyllä se rakas jotain lupas ostaa - vieläkin odottelen sitä. Illalla käytiin baarissa, mutta seki ilta jäi lyhyeks, koska rakkaalla tuli väsy, ja musta taas tuntu, että oisin voinu bailata aamuun asti.

Onneks sit tuli juhannus. Vietettiin se meijän ystävien kanssa grillaten ja aamuun asti valvoen.

Seuraavalla viikolla sitte alkoki kesätyöt ja kalusteiden hankkiminen. Ollaan ostettu sohva, ruokapöytä ja tuolit, sänky, pyykinpesukone, tv, mattoja ja kaikkee pientä sisustustavaraa ja muita pienkodinkoneita. Muuttoonhan on enää sellaset 3 viikkoo. Se on aika uskomatonta.

Kaiken töiden ja kalusteiden shoppailun keskellä sain myös tiedon, että mulla ei ole syöpää rinnassa ja että en päässy opiskeleen sitä mitä oisin halunnu. Nyt sitte seuraavat kaks vuotta käyn lultavasti amista, ja senki takia muutto tulee aika äkkiä ku koulu alkaa jo 12.8.

Asuttiin myös rakkaan kanssa ns. kahestaan niillä pari viikkoo ku sen porukat oli mökillä. Kaikki suju paremmin ku hyvin. Ku tulin töistä kotiin niin rakas oli useimmiten tehny ruokaa ja tiskannu. Oli tosi kivaa, ei siis oo toi mun rakas ihan täysin menetetty tapaus sittenkään. Se on nimitäin nopee oppimaan.

Nyt sitä sitte vaan odottaa tulevaisuutta ja mitä se tulevaisuus tuokaan tullessaan. Ens viikolla se tuo jo Tukholman matkan ja sitte tosiaan sen muuton. Kihlaustaki odotan ku kuuta nousevaa. Haluan uskoo, että se tekis sen vielä tän vuoden puolella - sen aika näyttää. Kyllä se jo ainaki pysty puhumaan tosta ja siitä, että parin vuoden päästä ostettais oma kämpää. Kai toiki on jo jotain edistystä?

Mutta ajattelin kyllä kirjotella tänne vielä joskus kuulumisia ja sen sellasta. Ja uudet ja vanhat inttilesket, kyllä se vuosi vaan kuluu, niin uskomatonta ku se onki. Tiedän, vuosi sitte en ois osannu ikinä edes kuvitella, että tässä sitä nyt ollaan, tilanteessa jossa intti on jo takana.

Kiitos kaikille tuesta, teistä on ollu apua.

P.s. Vielä biisiä. Oon kuunnellu nyt ihan hullun paljo Haloo Helsinkiä, niin sitä sitte taas olkaapa hyvät. Biisinä on Huuda, joka ehkä kerto fiiliksistä tällä hetkellä aika paljo.

Tj 1

Tänään on ollu outo päivä. Iloa, jännitystä, stressiä ja kaikkea muuta noitten väliltä. Tänään sain heti aamusta kuvaryöpyn varustepalautuksesta ja aseenpalautuksesta. Ne kuvat herätti aikamoisen tunneryöpyn. Sen jälkeen tänään onki sitte tullu juostua erinäisillä asioilla ja tehtyä kaikenlaista mm. siivousta ja Tj 0-kakun leipomista. Huomiselleki on vielä hommaa ennen vapautumista. En olis ikinä uskonu, että tää päivä joskus koittaa. Olo on epätodellinen.

Mutta palataanpas about vuoden takasiin tunnelmiin.

Vuosi sitte, tai siis 347 päivää sitte luulin kuolevani ikävään, en tienny, että miten päin olisin ollu tai edes mitä puhunu kenenkään kanssa. Alku oli hankalaa, tosi hankalaa. Oli myös outoo ku siitä rakkaasta ei kuulunukaan ku vasta iltasin ja myös tulevat ginekset pelotti ku oltiin nähty koko seurusteluaika niin paljo ja pisin aika erossa ennen inttiä tosiaan oli se kolme viikkoo. Sitte heti ekana viikonloppuna oliki vierailupäivä, ja voi että sitä perhosten määrää mikä mahassa lensi. Oli niin jännä nähä se rakas sielä, missä se tulis viettään koko seuraavan vuoden.

Viikot meni, mutta hitaasti. Rakkaalla ei ollu kauheen kivaa intissä - tai siis hyvät tupakaverit kyllä, mutta muuten kamalan fyysistä ja rankkaa, eli sain usein väsyneen miehen kotiin. Sitte jossain kohti rupes tuleen takapakkia intissä kaikissa asioissa. Ei auennu tie Rukiin, ja jäi mun valmistujaisetki rakkaalta välistä. Opin, että intiltä ei todellakaan ikinä kannata odottaa mitään, koska luultavasti se ei toteudu.

Sitte oliki ensimmäinen puol vuotta lusittu ja rakas tuli pitkille lomille jouluks. Jouluna tuntu, että rakas oli ollu ikuisuuden armeijassa ja että se tulis olemaan sielä vielä ikuisuuden. Pitkien lomien jälkeen toisesta irti päästäminen on aina kamalaa, ja vielä tammikuussaki tuli monet itkut itkettyä sunnuntaina ku asemalle vein rakasta. Mutta joulun jälkeen tiesin, että nyt saa enemmän rakas pidettyä lomia, ja olihan sillä kolme gines viikonloppua auki ja yhet 10 päivän lomat. Noiki ehkä helpotti joulun jälkeistä elämää.

Sitte ku maaliskuu vaihtu ja 9 kk miehet vapautu rupes aika meneen siivillä. Mulla oli paljo harrastusten ja töiden kanssa, ja rakkaallaki helpotti intissä. Maaliskuussa rupes pikku hiljaa jo uskoon siihen, että ehkä se intti vielä loppuuki. Huhti- ja toukokuusta en meinaa edes enää muistaa mitään tapahtumia muuta ku pääsykokeet ja esiintymis rumban.

Ku kesäkuu vaihtu niin rupes pikku hiljaa ymmärtämään, että tässä se nyt sitte melkeenpä oli. Vuosi pian lusittu.

Vuoden aikana on kyllä oppinu itestään uusia puolia ja myös siitä rakkaasta. Ja uskokaa tai älkää se aika tosiaan kulu - aluks hitaammin mutta lopulta jo tosi nopeesti. Ikävä on kyllä jatkunu läpi vuoden, tälläki hetkellä on ikävä, mutta sen ikävän kanssa oppi elämään ku ymmärsi, että se intti ei ookaan pysyvää.

Vuoden aikana on myös oppinu intistä kaiken näköstä. Esimerkiks, että mihinkään mitä sanotaan ei voi luottaa ennen ku se oikeesti tapahtuu. Välillä ei oo tullu anottuja lomia ja välillä lomakyydit on kussu. Meillä ei onneks tullu yhtään yllätys ginestä, mutta joillaki kyllä tuli niitäki. Oon myös oppinu paljo inttisanastoo ja muuta asiaan liittyvää sanastoo.

Tän hetken fiilikset on tosi epätodelliset, pakko myöntää, että en vieläkään voi uskoa, että sitä rakasta ei tarvi sunnuntaina viedä asemalle. Ei enää sunnuntai masennusta. Tästä lähtien saadaan ruveta suunnittelemaan meijän yhteistä tulevaisuutta ja muuttoo, ja toivottavasti myös niitä kihloja. Ja kyllä, mun kihlakuume on jatkunu läpi koko pitkän vuoden.

Toivottavasti tästä pikku blogisestani on ollu apua jolleki muulleki ku vaan itelleni. Välillä on ollu kyllä tosi vapauttavaa kirjottaa kaikki mietteet ja tunteet ylös - ja onhan niitä kiva sitte myöhemmin lukeeki. Jos tulee jotain kysyttävää, kysy ihmeessä. Yritän silloin tällöin käydä täälä kattomassa, ja aion varmaan kirjottaa vielä vähä jotain siitä intin jälkeisestäki elämästä. Ja totta kai kirjotan heti ku mahollista niin sen Tj 0 päivityksenki, onhan sitä odotettuki koko vuosi.

Sitte vielä päivän biiseihin: Abba - The Winner Takes It All

  

Tänään on ollu aikamoinen voittaja fiilis. Tästä vuodesta todellaki selvittiin, ja vieläpä yhessä. En sano, että kaikki aina ois helppoo ollu, mutta huomenna juhlitaan ja unohdetaan se kaikki paska, mitä intti aikoinaan toi tullessaan.


Sitte vielä teemaan sopivasti: Phil Collins - One More Night

Vielä se yksi yö, se viimeinen yö. Sitte ei enää tarvi nukkua yksin, oi sitä autuutta.

Mutta nyt ehkä ois taas aika mennä treffeille nukkumatin kanssa, huomenna on nimittäin pitkä ja jännittävä päivä edessä.

Kiitos teille kaikille sielä ruudun toisella puolella.

P.s. Vielä pitää vähä laittaa fiilistely prosentteja yms.

Prosentteina: 0.3 %
Kuukausina: 0
Viikkoina: 0
Aamuina: 1
Tunteina: 2
Minuutteina: 135
Sekunteina: 8072

Tj 3

Nyt oon kyllä pahemman kerran laiminlyöny tätä blogia, mutta elämä on ollu yhtä juoksemista viimeset 40 päivää. Ehkä voisin vähä kertoilla, mitä kaikkee sitä onkaan tapahtunu, ja varotan on tulossa aikamoinen romaani. Ja pyrin tällä viikolla kirjottamaan useimmin, koska viimesiä viedään - niin uskomatonta ku se onki.

Hmm, ensimmäinen asia mikä tapahtu n. kuukaus sitte on se, että saatiin kämppä. Nyt meitä odottaa meijän tulevassa kotikaupungissa 70 m2 kämppä varustettuna kolmella huoneella, keittiöllä, vessalla, kahella vaatehuoneella, eteisellä ja tuulikaapilla. Voin kertoa, että olin tosi onnellinen ku saatiin oma kämppä, vaikkaki vaikeuksiltakaan ei vältytty. Ei nimittäin meinattu päästä kattoon koko kämppää ja joudutaan maksaan siitä vuokraa jo koko kesä vaikka muutetaan vasta elokuussa.

Samalla ku saatiin kämppä olin töissä viimestä viikkoo yläasteella ja sen jälkeen alkoki pääsykokeet tulevassa kotikaupungissamme. Päätin lähtee pääsykokeisiin yhtä aikaa rakkaan kanssa, vaikka sillä oliki jo ne paria päivää ennen mua. Mutta voi että kuinka upeet 5 päivää meillä olikaan. Ekana päivänä juna oli tosi myöhässä (kiitos vr siitäkin puolestatoista tunnista) ja perhe minne menimme yöksi joutui odottelemaan minua. Ei mikään paras ensivaikutelma. Mutta tämä ko. perhe oli todella ihana ja meille oli ruoka valmiina ja kaikkea. He olivat myös lähössä viikonlopuksi mökilleen, mikä tarkoitti että saimme rakkaan kanssa asua kahdestaan heillä muutaman päivän.

Ensimmäiseen täyteen päivään ko. kaupungissa kuului rakkaan pääsykokeet ja kämpän kattomista ja kävelyä. Aamulla oli herätys klo 6, että saatiin ruvettua hoitaan kaikkee. Päivällä päästiin kattoon meijän kämppää, ja joka oli ihana. Sen jälkeen oli pieni kaupunki saitsing ja kilometrejä kerty pitkälti yli  10. Käytiin syömässä "romanttisesti" Raxissa ja sitte mentiin nukkumaan uupuineina pitkän päivän jälkeen.

Lauantaille oli sitte varattua shoppailua, mihin kuulu mm. Ikea. Kuinka kamala sitä olikaan käydä kiusaamassa itteensä ku ei voinu vielä mitään ostaa, kaikkee pysty vasta kattoon ja miettiin. No, tuli sitte ostettua kuitenki vaatteita ja muuta senki edestä. Lauantaina illalla tapasin sitte vihdoin rakkaan lapsuuden ystävän. Oli kiva tavata ihminen joka on tuntenu mun rakkaan melkeen koko elämänsä ajan. Sitte vielä lopulta käytiin syömässä illalla ja käveltiin takas kämpälle missä majottauduttiin. Matkalla sinne nähtiin kaks majavaa - kuinka söpöjä olentoja ne olikaan. Mutta eipä päivä vielä tähän päättyny vaan podettiin ensimmäinen yhteinen ruokamyrkytys. Se ei ollu hyvä juttu, koska seuraavana päivänä odotti Tampere ja Bon Jovin keikka.

Kamalasta yöstä huolimatta päästiin aamulla lähtemään meijän vuokra-autolla Tampereelle. Tampereelle saavuttua kerittiin sieläki vähä kierteleen kauppoja ja sitte oliki Bon Jovin keikka. Oli kyllä parhaita keikkoja mitä oon ikinä nähny. Ja kuinka joku jaksaa vetää 2h 40 min keikan! Se oli uskomatonta. Ainut huono puoli oli se, että keikan jälkeen meillä oli vielä 300 km matka ajettavana ennen ku päästiin nukkuun. Ei voi muuta sanoo ku, että yöllä ajaminen on kamalaa, ja vielä kamalampaa jos on karmee väsy.

Selvittiin kuitenki perille ja maanantaina mua odotti mun kahen päivän pääsykokeet. Jännitys oli kyllä maanantai aamuna katossa mutta siitäki selvittiin. Maanantai-ilta vaan oli kamala ku rakas lähti takas inttiin, ihan täydellisten päivien jälkeen. Meillä ei pitkään aikaan oo ollu noin kivaa ku tuola oli. Rakas lähti ja elämä jatku toisen päivän pääsykokeisiin. Tokana päivänä oli jo vähä helpompaa, mutta oli se kyllä ihanaa ku ne lopulta oli ohi. Sittepä jo seuraavana aamuna lähin takas kotiin.

Pari päivää kerkesin oleen kotona kunnes alko kesän ensimmäinen leiri. Sielä vierähti viikko ihan yhtäkkiä ja ku sielä tulin kotiin, niin kerkesin kotona oleen alle 24h ja lähin jo toiselle leirille. Leirit oli tosi kivoja, vaikkaki olivat ihan putkeen. Sieltä ku tulin sitte kotiin niin rakas tuliki jo viimesille lomille ja lähti tänään. Oli outoa viedä rakas viimestä kertaa asemalle.

Nää lomat vaan ei ollu kyllä kauheen ruusuilla tanssimista. Aika paljo riitelyä ja stressiä, mutta lopulta taas kaikki hyvin. Tähän päivään kuulu myös jotain uutta, outoa, stressaavaa ja kamalaa. Nimittäin se patti mun rinnassa oli kasvanu viime käynnillä ja näin ollen siitä piti ottaa koepala, että ei oo mitään vakavaa. Tänään oli siis koepalan otto. Puoltoista viikkoo menee, että saan vastauksen, mutta lääkäri sano jo, että se ei usko että se on mitään vakavaa. Kivuliashan toi toimenpide ei puudutuksen jälkeen ollu, mutta vaan epämiellyttävää. Mutta siitäki selvittiin hengissä. Huomenna ois enää käynti hammsalääkärillä ja sit ei ehkä enää hetkeen tarvi käydä missään - toivottavasti.

Mutta tälläset viikot takana ja vielä ois varmaan ollu paljo enemmänki kerrottavaa, mutta tässä tärkeimmät. Pyrin kirjottamaan vielä jonku muistelun tästä vuodesta yms.

Ja niin muuten, Tj 0 bileet nyt sitte peruuntuki ja rakas on ehkä saattanu vähän pilata mun tuntemuksia tj 0 päivästä, mutta saa nähä muutaman päivän päästä miltä silloin sitte todella tuntuu.

Tässä vähä tän hetken tilastoja:
Prosentteina: 0.9%

Kuukausina: 0.1

Viikkoina: 0.3

Aamuina: 3

Tunteina: 52

Minuutteina: 3096

Sekunteina: 185770

Eli vähissä rupee todellaki olemaan.

Sitte päivän biisi. Tää löytyy Aamukamman sivuilta tj 3 kohalta. Lionel Richie - Three times a lady

Tähän ei oo oikeestaan muuta sanottavaa ku, että unet kutsuu ja huomenissa toivon mukaan lisää tekstiä.

Tj 42

Kiire päivä takana. Päivä täynnä treenejä tulevia esiintymisiä varten. Mutta onneks huomenna on jo perjantai, ja onhan se pakko myöntää, että on se vaan kiva ku se rakaski tulee kotiin.

Rakaski tuli tänään viimeseltä leiriltä ennen loppusotaa - onpa hassua. Rankkaa oli vissiin välillä ollu, mutta oli niille myös löytyny aikaa vaan ollaki. Mutta epäilen silti, että kotiin on tulossa väsyny mies.

Tää on taas näitä päiviä, ku ei ihan tiedä, että mitä sitä kirjottais. Ehkä ois vaan parempi mennä nukkumaan ja jatkaa joku toinen päivä sitte paremmalla onnella!

Päivän biisiä nyt sitte kuitenki vielä. Taas vähän musikaalimussaa: Les Misérables - On My Own.

Tällä biisillä meen hakeen laulutunneille meidän tulevaan kotikaupunkiin. Tiedän, että tää on tällä hetkellä tosi laulettu biisi, mutta ah, kuinka kaunis! Niin paljo tuskaa ja menettämistä, ja kuinka hyvin tuo nainen sen laulaakaan.

Tätä vaan pitää vielä treenata aika paljon, sillä korkeet kohdat on vaikeet, sillä niissä ei saisi olla yhtään epävarmuutta. Myöskin ensimmäinen säkeistö on musta aika puhutteleva, tai noitten tunteitten kanssa on tullu painittua intin aikana ku on ollu vaan niin ikävä, että on tullu valvottua ja mietittyä sitä rakasta, ja toivottua, että se olis siinä vierellä.

On my own

Pretending he's beside me

All alone

I walk with him till morning

Without him

I feel his arms around me

And when I lose my way I close my eyes

And he has found me

Tj 44

Nyt on melkeen taas viikko vierähtäny. Rakas on tällä hetkellä leirillä, mutta sekään ei oo paljoo haitannu, koska oma aikataulu on tällä hetkellä aika täys. Vaikka tää viikko on vasta alkanu, niin tuntuu jo, että viikko on pian jo ohi, koska eletään aikamoisella minuutti aikataululla. Viikonlopun aikana tulee olemaan 4 esiintymistä, siitä tämä kamala kiire.

Huomenna on myöskin sairaalakäynti nimittäin mun reistailevat poskiontelot käydään läpi ja jos muistatte sen ku aikasemmin puhuin siitä patista mun rinnassa, niin huomenna ois myös senki tarkastuskäynti. Nyt vaan pitää pitää sormet ristissä, että kaikki ois ok.

Viikonloppu oli ja meni, ja aina ei viikonloppu mee ihan niin ku strömsöössä. Rakas kerto, että ne on järkkääs Tj0 bileitä, jotka kestäis 4 (!!!!) päivää heti juhannuksen jälkeen. Tästäkös minä olen sitten hirveen helvetin nostanut pystyyn ja tämä jatkuu edelleen. Helvetti on irti myöskin sen takia, että rakas kerto tosta samana päivänä ku sinne piti ilmottautua.

Mutta koskas mä saan mun Tj0 bileet? On tässä meinaan rakasta odoteltu kotiin jo viime vuoden maaliskuusta lähtien. Eli toisin sanoen mun Tj on tällä hetkellä 52, koska noi bileethän kestää melkeen inttiviikon. Tiedän, että toi on tollanen once in a lifetime -juttu, mutta silti se ottaa päähän. Mun toiveet ja ajatukset myös sitä "oikeeta" vapautumispäivää kohtaan (20.6) on täysin tuhoutunu, eikä mulla oo edes kauheesti enää mitään intressejä tota päivää kohtaan. Ja auta armias jos sielä mökillä sitte onki jotain muijia/tyttöystäviä yms, niin meen lankoja pitkin sinne ja sit en varmaan puhu tolle rakkaalle vuoteen! Nytki oon jo pitäny vihanpitoo yllä sellaset kolme päivää ja loppua ei näy.

Mites, onko teijän rakas menossa jonneki Tj0 bileisiin? Miten te suhtaudutte siihen asiaan? Toivon ainaki, että paremmin ku minä!

Sitte päivän biisiin. Katoin tänään digiboksilta The best of Voice of Finlandia, ja siinä voittaja Antti Railio (oikee muuten voitti!!!) laulo Queenin Who Wants to Live Forever:in, ja siitä nyt tää biisi valintaki. Olkaatten hyvä.

Eipä tällä biisillä ole mitään sen syvempää merkitystä yms. Kaunis biisi ja Freddie Mercuryllä oli uskomaton ääni. Toi on varmaanki ääni joka jää elämään ikuisesti.

Mutta nyt nukkumaan, huomenna aikanen herätys.

P.s. Sain kutsun pääsykokeisiin sinne paikkaan minne haluaisin, nyt vaan pitää enää päästä sisälle!

Tj 49

Tässä sitä taas ollaan, pitkän hiljaiselon jälkeen. Ollu kamalasti töitä ja esiintymisiä - perus kevät siis. Mutta toisaalta noi on huonoja syitä ja toisaalta hyviä, aikaa ei oo ollu, mutta ei oo tullu nyt sitte ikuistettukaan erinäisiä tapahtumia tänne.

Mistäs sitä alottais, hmm.. Rakas nyt sitte vihdoin ja viimein piti sen treffiviikonloppunsa. Käytiin teatterissa (kylläkin mun porukoiden kanssa), hohtokeilaas ja syömässä hyvin. Tilasin jopa ekan kerran ikinä ihan vapaaehtosesti kuoharia, ja musta se oli vielä hyvääki! Oonkohan tulossa vanhaks?

Sitte tässä on tosiaan ollu pari isompaa keikkaa ja lisää on tulossa pari-kolme heti ens viikolla. Onneks oli edes parin viikon keikkatauko. 

Viime viikonloppuki meni ihan hujauksessa ku rakas tuli vasta lauantaina, ja suoraan vieläpä meijän synttäreille. Me ollaan kyllä jo täytetty ajat sitte, mutta nyt vasta juhlittiin kunnolla kavereitten kanssa, ja voin kertoa, että mukavaa oli! Sunnuntaina käytiin sitte pelailees bilistä, syötiin macaronseja ja käytiin kattoos Iron Man 3. 

Vappu meni taas jälleen kerran erossa rakkaasta - niin se meni viimeki vuonna, koska rakas oli sielä valmennuskurssilla. No, ens vuonna sitte uus yritys. Vappu oli kuitenki mukava. Käytiin tiistaina vähä bilettääs, joka ei kuitenkaan menny ihan putkeen. Meijän ikäsille ei vaan oo paikkaa. Teineillä on oma paikkansa, missä ne juo, ja opiskelijat on omassa paikassa. Ei kuuluttu kumpaankaan joukkoon. Sitte vappuna kävin syömässä vappulounasta porukoiden kanssa ja kävin ostamassa torilta metrilakua viikonlopuks, niin että rakkaallaki nyt ois edes vähä vappua. Sitte vappuillaks kokoonnuttiin kaverille jauhaan paskaa. Elikä kaiken kaikkiaan suhteellisen raitis ja rento vappu.

Tuleva viikonloppu tulee meneen oikeestaan pelkkään rentoiluun, koska mulla rankat pari viikkoo takana ja rakkaalla edessä. Tarkotuksena on kerätä mulle sellanen hätä beaty bag rakkaan luo, koska viime viikolla meinas tulla ongelmia ku jäi meikit kotiin, ja eihän yläasteelle voi kuitenkaan mennä sijaistamaan ilman edes vähäistä meikkiä. Eli nyt ostetaan sinne sitte kaikki tarpeellinen.

Hirveen kiireen takia tuntuu, että en oo nähny rakasta pariin viikkoon, ja senki takia siis vaan rentoillaan ja nähään toisiamme kunnolla. Eihän tässä oo ku enää kolme viikonloppu niin sitte on jo Bon Jovi ja pääsykokeet. Mihin tää aika katoo? Tuntuu, että päivätki loppuu kesken, koska ne vaan kiitää ohi. Ei sillä, että en haluais rakasta kotiin, mutta kaikki on elokuusta asti niin auki. Saanko opiskelupaikan? Saadaanko kämppä? Pärjätäänkö me? Riittääkö rahat? yms. Tällästä kaikkee pyörii mielessä. 

Laitettiin kyllä just opiskelijakämppä hakemusta - saa nähä miten käy. Eka olin tosi vastaan tota opiskelijakämppää, mutta sitte huomasin, että tuola minne ollaan muuttaas, niin ne on ihan keskustassa, ja ne on ykistyisiin verrattuna halpoja eli nyt vaan pidetään peukkuja.

Intissäki oli ollu tänään ensimmäinen kotiutumisoppitunti. Ihan uskomatonta! Nyt jo! Onko se tosiaan niin lähellä? Taitaa tosiaan olla, nimittäin ens kuussa vapautuminen. Kuulostaapa hassulta. Rakas oli myös saanu tänään hyvää palautetta kouluttajalta, ja se sai mutki kyllä hymyilemään. Kiva tietää, että toisella menee hyvin.

Sitte tän päivän ekaan biisiin, joka sopii hyvin tähän päivään: Danny - Seitsemän kertaa seitsemän.

Musta tuntuu, että tää biisi ei kauheesti selittelyjä kaipaa. Tää biisiehdotus tuli muuten rakkaalta, mutta löytyyhän tää myös aamukamman "inttimusiikkia"-listalta.

Sitte seuraavaan biisiin. En tiedä oonko postannu tän jo täälä aikasemminki, mutta tässä se kuitenki tulee. Haloo Helsinki - Maailman toisella puolen.

Tää kolahtaa tällä hetkellä ton lähestyvän muuton takia. Haluaisin niin sanoo mun vanhemmille niin ku tässä lauletaan, että ne ei ois huolissaan. Kyllä me pärjätään. Ja kyllä me tullaan vielä käymään. Ei me muuteta kuitenkaan ku 400 km päähän, mutta se kyllä kieltämättä tuntuu siltä, ku muutettais maailman toiselle puolen. Mutta kaikkeen tottuu, ja junat kulkee ja autolla pääsee - vai mites se nyt menikään?