tiistai 15. tammikuuta 2013

Tj 157

Nyt taas tuntuu, että kesäkuuhun on vielä ihan järjettömän pitkä aika. Kunpa aika menis nopeempaa.

On tullu taas riideltyä kaikesta mahollisesta poikaystävän kanssa. Tuntuu vaan, että se ei välitä. Unohtaa välillä esim. kännykkänsä jonneki, että en saa siihen edes yhteyttä ja sit mulla palaa käämit. Tuntuu, että sille ginekset on ihan sama, kun itsellä on jo hirmu ikävä. Ja tän seuraavan viikonlopun jälkeen meille voi tulla kolmen viikon näkemättömyys, sillä voi olla, että yhtenä viikonloppuna on rakkaani isoäidin hautajaiset.

Eli siinä jo tulikin vähän viime viikonlopusta. Viikonloppu meni siis ainaki lauantain osalta pitkälti niin, että tekstasin rakkaan kanssa. Tein myös ruokaa oman mummini kanssa ja kävimme myös shoppailemassa. Mukaan minulle lähti 4 isoa iittalan kartio juomalasia ja yksi valkoinen helmin koristeltu villapaita.

Sunnuntai menikin sitten löhöillessä ja erilaisia hiusjuttuja kokeillessa, sillä perjantaina menemme rakkaan kanssa ottamaan uudet yhteiset yo-kuvat. Edelliset menivät päin mäntyä nimitäin.

Välillä tuntuu, että kaikki huoli kasautuu aina yhtä aikaa. Tällä hetkellä huoli rakkaan ja rakkaan perheen jaksamisesta ja omasta kunnostani, sillä löysin pienen patin toisesta rinnastani. Toivottavasti patti menee ohi menkkojen aikana, jos ei, joudun lisätutkimuksiin. Sainkin tänään jo varmuuden vuoksi lähetteen mammografiaan, ultraääneen ja tarvittaessa biopsiaan. Hieman tuo mammografia pelottaa jos siihen joudun, koska siitäkin olen kuullut yhtä sun toista. Mutta jos siihen joudun, niin täytyy toivoa, että kaikki menee hyvin ja että ei mitään vaarallista löytyisi.

Onneksi loma tj on enää 2. Sitten rakas onkin täälä onneksi kolme kokonaista päivää. Ehkä saamme taas vähän asioita oikeaan suuntaan.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti tuo juttu on nyt vain väärä hälytys eikä mitään vakavampaa! Tsemppiä!!

    VastaaPoista