Tj 226

Pieni ahdistuskohtaus päällä. Tuntuu, että kaikki on kaatuus käsiin. Tuntuu, että ei saada mitään puhutuks rakkaan kanssa valmiiks vaan kaikki jää aina kesken koska iltasin on vaan se 15 min aikaa puhua ja päivällä saan max 3 viestiä. Tiedän, että sielä on tiukka aikataulu, mut nyt rupee ihan oikeesti pää hajoon.

Sit mua ärsyttää se, että ärsyynnyn rakkaalle ihan joka asiasta. Ykski väärä sana niin se on siinä. En tiedä, mistä se johtuu. Tuntuu vaan, että en saa rakkaalta tukea ja turvaa silloin ku sitä tarvisin. Okei, on ehkä vähä huono ajankohta saada tähän aikaan tukee ja turvaa oikeestaan mistään.

Mutta ku tuntuu, että kaikki jää koko ajan vaan auki, eikä mistään tuu mitään. Esim, en vieläkään tiedä pääseekö rakas mun valmistujaisiin, enkä tiedä edes, että päästäänkö ikinä muuttaan yhteen, koska tällä hetkellä se tuntuu hyvinki mahdottomalta ajatukselta. Sit tuntuu, että perhe ei oikeen usko meijän yhteenmuuttamiseen ens elokuussa. Tai sit niitä ottaa vaan päähän ku ollaan muuttaas n. 400 km päähän. Äiti nimittäin tiuski mulle asiasta tänään. Ehkä sekin on osasyyllinen tähän mun olotilaan.

Tällä hetkellä on vaan pieni paniikki siitä, että tullaanko selviään tän armeijan yli. Ei musta sais tuntua siltä, että mua laiminlyödään koko ajan. Ja tolla laiminlyömisellä tarkotan sitä, että ku tuntuu, että rakkaalla ei oo aikaa mulle sen viikon aikana kun se on tuola armeijassa.

No, ehkä se vielä tästä. Toivottavasti rakaski rupeis vähä panostaan enemmän tän suhteen eteen, tällä hetkellä kun nimittäin tuntuu, että teen ite kaiken.

Kirjottaminen onneks vähä helpotti. Ainaki hengitys ja pulssi vähä tasaantu.

p.s. Ja niin, tän viikon jälkeen ollaan oltu puol vuotta kaukosuhteessa tän vuoden sisällä, vaikka tästä vuodesta on vielä vajaa 2 kk jäljellä.