Tj 219

Nyt ei oo niin väsy, etten jaksaisi kirjottaa, vaikka kello onki jo yli kaks.

Tää päivä on menny ihan siivillä. Olin hiusmallina tänään 11 tuntia, mutta silti, kaikki oli ton 11 tunnin arvosta. Oon tosi tyytyväinen uuteen tukkaani ja onnellinen siitä, että se sai jäädä pitkäksi. Huomenna ois tiedossa harrastuksia ja ajattelin käydä myös kaupungissa ja isovanhempien luona. Eli huomenna myös kiireinen päivä tulossa, mikä on todellakin vain hyvä, ei kerkeä liiaksi miettiä tota rakastaan.

Ikävä on jo taas hirmuinen, mutta huomenna on jo onneksi keskiviikko ja siitäkös se viikko lähteekin aina rullaamaan nopeammin. Mutta niin kuin olen jo varmasti aikaisemminkin sanonut, on tästä tullut aika rutiinia.

Viikko alkaa maanantailla, jolloin käyn töissä. Tiistaina toistuu sama asia. Keskiviikko ja torstai on täynnä harrastuksia ja sitten onkin jo perjantai ja rakas tulee kotiin. Lauantai tuntuu olevan yksi ohikiitävä hetki elämässä, jonka perästä seuraa sunnuntai, joka on joka viikko aina yhtä masentava, ei siihen vain ikinä totu.

Rakkaan kanssa puhuttiin sunnuntaina siitä, kuinka viikot tuntuu olevan nykyään sellaista perjantaissa ja sunnuntaissa elämistä. Perjantai tulee joka viikko yhtä hitaasti eteen ja sunnuntai liian nopeasti. Viikot  muuten sitten eletään kuin sumussa. Mutta, eihän tämä välttämättä ihan huono asia ole. Onhan se ihanaa tietää, että se rakas tulee kotiin lähes joka perjantai ja huomata, että pian on enää 7 kuukautta jäljellä!

Mutta viime viikonloppuun. Joudun ihan miettimään, miten viikonloppu, tai siis rakkaan lomat alkoivat. Aivan, ensimmäisenä perjantaina oli tiedossa pullojen palautusta, sillä niitä oli kertynyt jonkun verran kummallekin heinäkuusta, ja tarkoitan siis limsapulloja. Pulloja palautettiin perjantaina siksi, että saataisiin junarahaa lauantaille. Ja niin saimmekin, jouduimme maksamaan vain yhden lipun itse. Rakas oli myös perjantaina ajatellut minua, ja ostanut minulle lempisuklaatani, eli Fazerin sinistä, nams! Nyt syön sitä aina kun ikävä iskee (voin kertoa, että jo kaksi riviä syöty vaikka olen kuinka yrittänyt säästellä). Enempää emme perjantaina oikeastaan tehneet, paitsi menimme nukkumaan, vaikka eihän se heti nukkumiseksi mennyt, kuten arvata saattaa.

Lauantaina sitte melkein heräsimme pirteinä lähtemään junalle. Unta taisi olla takana 5 tuntia, mikä nosti kummankin kiukkutason aika korkealle. Junamatka lähikaupunkiin meni hyvin, vaikka juna oli ihan täpötäynnä. Perille päästyämme rupesimme metsästämään lyyriä, ja satuin onneks löytämään sekä isän äidille että äidin äidille lyyrat. En saanut isöäidin lyyria, vaikka se toivelistallani olikin, mutta löysin hopeisia lyyria, niin ajattelin niiden ajavan samaa asiaa. Kuin aikamme olimme kierrelleet, rakas vei minut Arnoldsiin kahville. Oli tullut uusia makuja originals munkkeihin, lime ja mansikka, mums!

Arnoldsista päästyämme suuntasimme kohti juhlapukuliikettä, missä yo-mekkoni sovitus odottaisi. Kun pääsimme vihdoin perille jalat rakoilla, niin paikka oli aivan täynnä morsiammia. Heitä tunki sisälle ovista ja ikkunoista. Syynä saataa olla tuleva päivä 12.12.12. Myös kun minä ja poikaystäväni astuimme liikkeeseen, luultiin meitä kihlapariksi, eli minua morsiammeksi. Minun sydäntäni tämä lämmitti ja sai minut hymähtelemään, mutta rakas meni ehkä hieman hämilleen ja kipsiin. Lopulta sain sovitettua yo-mekkoni ja nyt sekin on työn alla niin, että saan noutaa sen ensi viikolla.

Tämän jälkeen juoksimme junaan, josta myöhästyimme parilla minuutilla ja se tarkoitti sitä, että meillä olisi kaksi tuntia aikaa vielä ko. kaupungissa. Lähinnä vain kinasimme ja kiertelimme. Ruoka onneksi auttoi ja sai meidät paremmalle tuulelle. Pian onneks myös juna tuli, sillä kotona oli kiire laittautua valmiiksi, sillä olimme menossa teatteriin ja syömään.

Kerkesimme esityksen ensi-iltaan juuri ja juuri. Näytelmä oli ihan hauska, mutta ei kuitenkaan läheskään top 3:sessani. Esityksestä kiirehdimme kavereiden luo, missä olimme n. 30 min, ja jonka jälkeen menimme Rossoon syömään. Olimme sopineet, että rakas maksaa syömisen ja minä teatterin ja näin myös teimme. Ruoka oli hyvää, mutta seura sitäkin parempaa. Suunnittelimme ensi kesän ulkomaanmatkaa melkein koko illallisen ajan. Voi kuinka odotankaan ensi kesää! Puhuimme paljon myös muutenkin tulevaisuudesta, esim yhteenmuuttamisesta. Nämä keskustelut saivat minut tajuamaan, että on todellakin vielä asioita, miksi tämän suhteen eteen kannattaa taistella ja kestää tämä vuoden kestävä paska. Rakastan tuota omaani kyllä hirmu paljon! <3

Sunnuntai meni nukkuessa todella pitkään. Poikaystäväni pikkuveli teki meille pitsaa ennen kuin lähdettiin taas sunnuntaiseen tapaan asemalle. Oli kyllä todellinen herkuttelu viikonloppu ja myös kiireinen sellainen, mutta silti en vaihtaisi hetkeäkään, koska oli todella ihanaa.

Syy, miksi kävimme teatterissa ja syömässä löytyy siitä, että lauantaina tuli 3 vuotta siitä kun rakas vei minut treffeille ensi kertaa. Tuona kertana olimme juurikin syömässä ensimmäistä kertaa kahden. Olen siitä halunnut tehdä eräänlaisen jokavuotisen perinteen siksi, että kyseinen päivä on ollut suhteemme tärkeimpiä. Tämän takia halusin kirjata myös juuri viime viikonlopun tarkkaan muistiin tänne, koska on ihanaa voida lukea tuon päivän tapahtumia jostain viidenkin vuoden päästä.