Leiri vähän hajottaa ainaki täälä päässä. Rakas oli koko viime viikon leirillä ja nyt ollu myös koko tän viikon. Onneks kulta oli kyllä viikonlopun kotona, mutta kyllä nyt silti hajottaa, ku ei voi olla oikeestaan ollenkaan yhteyksissä. Tänään esimerkiks on tullu vaan kolme viestiä, kun kullan leirin kipinävahdistakaan ei saa tekstata, että näin. Eli viestiä on tullu vaan aina silloin ku kulta on ollu menossa nukkumaan, mutta eihän se kauaa oo jaksanu sit valvoo, ku on paljo univelkaa ja rankat viikot takana. Ja ymmärtäähän sen. Ite olisin varmasti ihan rättiväsyny. Mutta kyllä se silti ottaa päähän, ku vielä ite kuitenki valvoo ja odottaa. No, pian on perjantai, enää yks päivä. Onneks!
Mutta niinhän se on, että suhteessa koetaan hyvät ja huonot asiat yhdessä. Tässä taas yks niistä huonoista. Leiritki pitää vaan jaksaa. Mutta enää 260 aamua jäljellä, ja jo yli 80 aamua takana.
Ootteko te miettiny sitä tunnetta tai fiilistä ku vihdoin tulee se Tj 0? Mä oon miettiny paljoki, uskon että tuun oleen ihan eufoorisessa tilassa ja oon aika varma, että herään ekana sunnuntaina vielä siihen ajatukseen, että se rakas pitäis viedä asemalle, mutta mikä onni ja autuus ku tajuaa että ei enää tarvikaan. Tj 0 tulee oleen varmaanki mun elämäni yks onnellisimmista päivistä, koska sit tiedän, että voidaan alottaa yhteinen elämä yhdessä, ilman mitään armeijoita sotkemassa siinä enää. Vaikka en usko, että ainakaan rahallisesti tulee mitenkään helppoo aluks oleen, mutta se fiilis ku saa kuitenki joka aamu herätä ton rakkaan vierestä. Noita hetkiä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti